Ukitig ja Ukitech
Vuonna 1982 perustettu UKITIG Oy on yksi Suomen suurimmista teollisuusputkistojen, laiteasennusten ja erilaisiin kunnossapidon töihin erikoistuneista yrityksistä. Yhtiön keskeisimpiä perusajatuksia on LAATUAJATTELU, josta olemme saaneet myös Inspecta Oy:n myöntämät sertifikaatit. Laatuajattelun tuloksena toimintamme on laajentunut ja monipuolistunut. Vuonna 1993 perustettiin sisaryritys UKITECH vahvistamaan organisaatiotamme.
Liiketoimintaorganisaatiota yksinkertaistettiin vuonna 2005 siten, että yhtiöiden kaikki liiketoiminta keskitettiin yhdelle yhtiölle, UKITIG Oy:lle. UKITECH jäi uuden yhtiön aputoiminimeksi ja sitä käytetään yhdistyneen yhtiön Kotkan toiminnoissa.
Toimipisteemme ovat Uudessakaupungissa, missä sijaitsee pääkonttori ja teollisuushallitilaa runsaat 2000 m², sekä Kotkassa, missä on teollisuushalli toimitiloineen 1000 m². Yritysten yhteinen henkilöstövahvuus on noin 120 henkilöä ja liikevaihto 12 milj. eur.
Toiminta
UKITIG on erikoistunut erityisesti teollisuusputkistoihin ja niidenmoniin muotoihin (höyryt, hapot, palavat nesteet, vesi jne.). Toimimme mm. prosessi-, energia-, elintarvike- ja lääketeollisuuden toimialueilla. Materiaalit ovat ruostumattomat, haponkestävät, kuumalujat sekä hiiliteräkset. UKITIG on myös kokenut painesäiliöiden valmistaja, joka täyttää painelaitedirektiivin vaatimukset.
UKITIG Kotka toimittaa erikoisputkistoja ja niiden instrumentointia paperi- ja kartonkikoneille. Toimintaan liittyy automaatio- ja sähköasennukset.
UKITIG on tunnettu mm. luotettavuudestaan, toimitusvarmuudestaan, monipuolisuudestaan sekä laadukkaista tuotteistaan.
Toimintalaajuus
Yhtiö toimittaa palveluksia niin koti- kuin ulkomaillekin. Ulkomailla työkohteemme ovat ensisijaisesti Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä Skandinavian maissa. Ulkomainen osuus on noin 30% liikevaihdosta.