Kaupungin Hallitus

Kaupungin Hallituksen huomioon tahromme kiinnittää siihen, että Kukonmäen paikkakunnalla on ankara vesipula. Paikkakunnalla ei ole kuin yksi kaivo, pieni sekin, Pietolankadun päässä Pietolan lahden rannalla. Huomautamme myös siitä, että asukasluku lisääntyy paikkakunnallamme joka vuosi mutta kaivojen luku ei lisäänny. Ehrotamme että paikkakunnalle tehtäisi toinen kaivo sillä veronmaksajina meillä on oikeus vedensaantiin.
Uudessakaupungissa 14 p. heinäkuuta 1945 (17 allekirjoitusta)”

Matti Jalava
Uudenkaupungin vesihuolto 1951 – 2001


Suomessa kaupunkien ensimmäinen vesilaitos perustettiin Helsinkiin vuonna 1872. Yllä oleva kuvaa vesihuollon varsin nuorta kehityskaarta. Tänä päivänä vesihuolto on kehittynyt yhteiskunnalliseksi peruspalvelun tuottajaksi ihmisen jokapäiväiseen elämään. Suomessa noin 4,7 miljoonaa asukasta on vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostojen piirissä.
Nykyiset vesihuoltolaitokset ovat teknisesti kehittyneitä yksiköitä, jotka vastaavat vedenhankinnasta ja sen käsittelystä, jakelusta kuin myös jätevesien käsittelystä.

UKITIG/UKITECH on mukana vesihuoltotekniikan putkistojen rakentajana niin puhtaan veden kuin myös jätevedenpuhdistamojen puolella. Osallistumme uudisraken-tamiseen, saneeraustyöhön kuin myös kunnossapitotyöhön.